Karpaloita otsalla

Mitä minun pitäisi tehdä nyt tai piti tehdä eilen eikä vasta huomenna.

Lasten joulukalenterien ompelu loppuun. 

Joulukalenterin yllätysten osto.

Blogin joulukalenterin valokuvat.

Kansalaisopiston open päiväkirjojen vienti.

Ystävän ponien vuolut.

Siivous.

Talouspaperin osto.

Pipojen neulominen.

Joka päivä kaikki mitä teen.

 Keimo mainitsi kuulleensa radiosta vinkkejä stressin ehkäisyyn. No mitäs ne oli, kysyin. Yks ainakin oli, että on ajoissa menossa siis matkalla sovittuihin tapaamisiin tai paikkoihin. Niin varmaan, vastaan (skeptisyyttä äänessä).

En voi mitään sille, että olen tehokas tiukassa aikataulussa. En oikein pidä luppoajasta, sellaisesta ajasta kiireen ja kiireen välissä, turhaudun. Ripustan mieluummin pyykkiä taksia odotellessa kuin istun ja tuijotan pihalle. Tiedän, että rauhoittuminenkin on taito (eräillä puute). Minulla ei ole taipumusta jättää asioita tekemättä, mutta joskus tulee paljon ja samaan aikaan ja sen vuoksi tekemiset alkavat törmäillä ja läjääntyä. 

Purkaminen alkaa ahdistaa, vaikka kyseessä on vain pieni pato.

Kahdentoista vuoden kotityöskentelyssä alkaa jotkut asiat leipäännyttää; pyykkirumba, kaupassa käynti, siivous, taksin odottelu, ruuan laitto… Siksi teen niitä itseltäni salaa, päällekkäin. Yhden tekemisen sisällä on toinen tekeminen. Ruuanlaiton ohessa imuroin, tanssitunnille ajaessa soitan puhelun, joka on jäänyt, ajan kaupan kautta kotiin, vaikka taksi on jo melkein pihalla, siivoan pihaa, ripustan pyykkiä, hoidan kanoja tai kastelen kukkia taksia odotellessa, 

neulon telkkaria katsellessa. 

Äidit elävät samaan aikaan kerrostalon jokaisessa kymmenessä kerroksessa. 

Eikä missään kerroksessa kunnolla, sanoo se joka tietää paremmin.

Minä pidän hektisyydestä, jos en ole väsynyt ja niin kauan, kun nopeatahtisuus on itseaiheutettua.

Ihmisen tulisi hengästyä ja hikoilla ruumiillisessa ponnistelussa, jos siihen on kykenevä. 

(Erään liikuntarajoitteisen ajatus epäreiluudesta.)

Pesupallo löytyi jo viikkoja sitten. Tupen nunnu eli Haukku kävi testipesulla. Hetken veivattuamme, Haukku tuli ulos puhtaampana. Pallo toimii, miksei toimisi!

Olen saanut tunnustuksen Punaiselta Pihlajalta. Niiaa niksautan syvään. Kiitos. 

Olen hirveän hämilläni, että useampi ja useampi haluaa seurata jorinoitani, alkaa lukijajäseneksi ja vaivautuu kommentoimaan ja kannustamaan. Miten ihmeessä te oikein jaksatte (retorinen kysymys)? 

Ojennan tunnustuksen kaikille niille, jotka ovat tulleet minulle näkyviksi kommenteissanne.

Pikkuaskareissa

Minä ainakin, siis korostan, vähintään, imuroin (kotona), lakaisin Vehkosuolla (ainakin kaksi tuntia yhteenlaskettuna), kannoin kaupasta ruokaa, tiskasin pariin otteeseen, siirtelin tavaroita paikasta toiseen, sytytin uuneja ja paimensin tulta, tein ruokaa, ojensin ja ohjasin lapsia ja seurustelin heidän kanssaan, pesin itseni alusta loppuun saunassa kahteen otteeseen, ratsastin kahteen otteeseen ja suoritin muita raskaita hoitotoimenpiteitä ja ja ja… 

Keimo ainoastaan kaatoi puita ja raahasi niitä varastoon. Aikoo kuulemma veistää niistä hirret polttopuukatokseen. 

Voi toista, niin tohkeissaan. Maakatto ja kaikki.

***

Nainen katselee ilon läikähdys sydämessään, kun mies puuhastelee pikkuaskareissaan. Pienen pienet hikikarpalot kainalovilloissaan metsäpalstallaan ahkeroi. Välillä naisen sydän syrjällään, ettei nyt sattuisi mitään.
Mies näyttää tuumivan, että tuon puun tuosta "katkaisen" ja sitten käynnistää sahan (ihan itse!). Lopuksi tarkkailee tyytyväisenä siistiä "kaatoa", pikkuinen. Vähän hengästyy tarpoessaan pikkuriikkisin askelin kohti traktorivajaa. Sieltä askartelee Nulkun, rakkaan ystävänsä, käyntiin. Nainen melkein näkee hymyn molempien kasvoilla. Nulkun ratissa poikakin tuntee itsensä mieheksi, se saa katsojan herkistymään. Eteenpäin, hurrurrur. Voimautumisen tunne pikkukuskilla. 

Koko päivän mies jaksaa puuhata. Saa tehtyä niin paljon, ettei naisen tarvitse kehuja teeskennellä. 

Kuvat Kasse & Tessa

Juurihoito

Antti Tuurin kirjoittamasta tekstistä Leipä (Granta),  innostuin leipäjuuren teosta alusta asti. Vanhaa juurta olisi ihan lähipiirissäkin saatavilla, mutta halusin nimenomaan kokeilla tuota juuren valmistusprosessia. Tuurilta opin, että ruisleipäjuureen voi leipoa muutakin kuin ruisleipää ja sepä juuri(!) minua alkoi kiehtoa, sillä leivon mielelläni täysyväspelttijauhoista. Speltti on erittäin maukas leivässä, mutta hiivaan leivotut sämpylät ovat jo kolmantena päivänä elilisen päivän makuisia.

Juuren valmistus ei vaadi työtunteja, mutta kuitenkin muutaman päivän sitoutumista. Minun elämääni juuren hoito mahtui juuri ja juuri, mutta jouduin käynnistämään projektin silti kolme kertaa uudestaan. Ensin jauho oli vanhaa ja päivän "käytyään" epäilyttävän hajuista, toiseksi unohdin juuren yhdeksi ylimääräiseksi päiväksi kaappiin, jolloin se tuoksahti ylikäyneeltä.

Kolmas kerta toden sanoi; juurihoito onnistui loppuun asti. 

Juren valmistuttua seuraa leivän leipominen. Alla juuren ja leivän valmistusohje, jonka olen mukaillut Tuurin tekstistä Leipä, jossa Antti puolestaan mukailee ohjetta Martin Johanssonin Lilla Surdegskolan -kirjasta. 

JUURI

Tarvikkeet: lasipurkki (n. 1/2 l), tuoreita luomuruisjauhoja

1. ilta 

1 rkl ruisjauhoja

2 rkl kädenlämpöistä vettä

Vesi ja jauhot sekoitetaan velliksi ja siirretään lämpimään ja vedottomaan paikkaan (esim. jääkaapin yläpuolella oleva kaappi). Kansi päälle, muttei tiukasti.

2. ilta

Ravista purkkia ja siirrä samaan vedottomaan paikkaan.

3. ilta

Lisää 1 rkl ruisjauhoja ja sekoita huolellisesti.

4. aamu

Lisää 2 rkl jauhoja

2rkl kädenlämpöistä vettä

Sekoita huolellisesti. Koostumus on nyt puuroa. 

4. ilta

Taikinan pitäisi kuplia ja tuoksua hedelmälliselle (melko voimakas tuoksu). Siirrä purkki jääkaappiin vuorokaudeksi lepäämään.

JUUREN SÄILYTYS JA HERÄTYS

Säilytys jääkaapissa, lasipurkissa.

Herätä juuri lisämällä 2 rkl ruisjauhoja ja 2-3 rkl haaleaa vettä ja siirrä se huoneen lämpöön kaappihoitoon yöksi. Aamulla se on leivontakunnossa.

LEIPÄ 

(2 leipää)

Aamu / perustaikina

1 dl haaleaa vettä

2 rkl juurta

2 dl spelttijauhoja 

Peittele astia ja anna seisoa vähintään 8 tuntia.

Ilta

Lisää perustaikinaan:

4 dl haaleaa vettä

1-2 tl suolaa

9 dl täysjyväspelttijauhoja (voi varioida ruisjauhoilla ja lisätä siemeniä yms.)

Vaivaa taikinan ainekset sekaisin ja siirrä vedottomaan paikkaan liinan alle nousemaan. Käännä taikina  ympäri kaksi kertaa 45 minuutin välein vaivaamatta ja siirrä se sitten nostatuskoriin (jos omistat) tai jauhotettuna liinan sisään hengittävään koriin (kuten minä tein) vielä tunniksi.

Jaa taikina kahteen osaan ja nosta uuniin (leivinuuni on tietysti paras tai sähköuunin erillinen kiviarinapohja, minä laitoin ensimmäisen vain pellille ja sähköuuniin).

Paista 250°C 15 minuuttia ja 170°C 45 minuuttia.

Minun taikina ei silminnähtävästi noussut missään kohotusvaiheessa. Uunissa se turposi hieman. Valmiissa leivässä oli paksu rapea kuori ja ruisleipää muistuttava ja spelttijauhoista huolimatta myös ruisleivän makua muistuttava maku. 

Nam!

Jumpperi

T I U K K A P I P O

by Jumpperi

Yksi koko / koko kaikille.

Tiukkapipo sopii olla löysällä. Se on paksu eli lämmin.

Hinnat:
tiukkapipo 35€

tessannika@hotmail.com

SHOP:
jumpperi.tictail.com


GALLERIA

Alussa ja lopussa

Eino se siellä pihalla puhaltaa kirkkaalta taivaalta. Minä olen aina ollut jollakin lailla muutosvastarintainen, vaikka sopeutuvainen silti. Olen myös ilmastonmuutosvastarintainen, enkä pidä muutoksen tuulista.  

Eino-myrsky ei silti aiheuttanut suuria vastatuulia henkilökohtaiseen elämääni. Vehkosuon puolimetriset seinät eivät puhurissa vavisseet, tuuletuksen voiman tunsi sisäilman nopeutuneella vaihdolla ja viilenemisellä ja uunit vetivät melkein matotkin lattialta. Ikkunoista näki, kun puut kumartelivat nöyrinä joka ilmansuuntiin ja satunnaisia esineitä lenteli pitkin pihoja, mutta siinä kaikki. 

Eilen vietettiin useissa suomalaisissa talouksissa Eart Hours:ia vapaaehdottomasti. Vehkosuolla sähkökatkokset ovat hauskoja ja jatkuvan komiikan aihe. "Me täällä kynttilän valossa odotellaan sähköjen palautumista – ei o vielä näkyny." 

Eihän me edes tiedetty, että koko kylä oli pimeänä useita tunteja. Tuli väistämättä kaikkivoipa olo ja heti sen perään pikkuisen ummikkomainen.

Kuu kyllä paistoi yöllä niin, ettei keinovaloa tullut ikävä. 

Keimo inspiroitui herttaisiin ja söpöihin kuviin...

–K-18

Sunnuntaina Keimo ahkeroi navetan päädyn lahovaurion parissa. Tulos oli erinomainen. 

Olisin ylpeä itsestäni, jos olisin tehnyt tuon. 

Tämän Keimon bongaaman näkymän myötä toivotan mukavaa viikkoa ja lohdullista mieltä. 

Eikä vähiten siksi, että monen ihmisen "Lopussa oli (myös) Vehkosuo".

Arjen ylellisyys

Sain ensimmäistä kertaa blogin ansiosta  näytteitä, enkä tiedä miten päin olisin. 

Ajattelin ensin esittää vaatimatonta, mutta kun olo ei ole sellainen, iloitsen niistä avoimesti. 

Halusin ottaa Weranna's Warehouse-sisustuskaupan mainoksen blogin sivupalkkiin, koska se edustaa ja myy minun makuun sopivalla ideologialla, materiaaleilla ja estetiikalla. Saamani näytteet; villainen torkkupeitto, huopatossut ja pärekori ovat meidän kylmeneviin V-suo viikonloppuihin niin tarpeelliset, että oikein harmittaa ottaa ne saman tien kulutukseen. Mutta kyllä nämä kulutusta kestävät. Torkkupeitto valuu pehmeänä villan painosta päälle (aiheuttaa jumiutumista sohvalle). Tossut ovat napakat, istuvat paljaaseen jalkaan kutittamatta ja unohdan niiden olemassaolon nopeasti (eivät mahdu puukenkiin, kokeilin). Pärekorille olisi eniten käyttöä puunkannossa, mutta en halua sitä heti niin arkipäiväistää (kiikutin ulkovessassa kostuneet Lantlivit turvaan).

Weranna's luonnehtii toimintaansa näin:

Werannas Warehouse on hyvänmielen sisustusputiikki hänelle, joka rakastaa kauniita asioita ja haluaa muistaa esineestä jotain muutakin kuin ostospaikan. Valikoima koostuu aarteista, jotka ihastuttavat tarinallaan. Tuotteet ovat reiluja ja kestäviä, laadukkaita käsitöitä, joiden valmistaminen auttaa tai ilahduttaa tekijäänsä.

Werannas toimii seuraavien periaatteiden mukaan:
- Arvostetaan käsintehtyä
- Kunnioitetaan luonnonmateriaaleja
- Vaaditaan, että tuotteet valmistetaan reilun kaupan periaatteiden mukaisesti
- Tuetaan naisten asemaa ja työllistymistä joka poulella maailmaa
- Vältetään väärintekemistä kaikissa muodoissaan.

Totta tosiaan, liikutuin, kun luin torkkupeiton lapusta:

 This item was knitted by 

Ziwani

Tulee tunne, että haluaisin yhdeksi naisjäseneksi heidän kenialaiseen maalaisyhteisöönsä, korjaamaan ja käsittelemään villaa, josta lopulta neulotaan muun muassa tämä minun torkkupeitto. 

"He ovat erittäin hyviä työssään ja RAKASTAVAT sitä, mitä tekevät. Alueella kuuluva puheensorina ja nauru kertoo kaiken."

Toivon sydämeni pohjasta, että näin on.

Hyvää torstaita.

Poikkeuksellinen isänpäivä

Vehkosuoviikonloppujen ja kodin arjen vaihtelu on auennut minulle ihan uusin silmin. Vaikka paikan vaihtamisen hoohetkellä pinna meinaa väkisinkin kiristyä, molempiin paikkoihin kotiutuu lopulta nopeasti. Ymmärrän nyt enemmän yhteishuollettuja lapsia, jotka sahaavat kahden kodin väliä; ei se elämä välttämättä ole niin rasittavaa, kuin ensiajatuksella luulee. Molemmista paikoista saa parhaat puolet eikä kumpaankaan ehdi kyllästyä.

Nyt olemme olleet viikonloput äitienpäivästä isänpäivään Vehkosuolla. Isänpäivän aamu meni normaalilla kaavalla: Kahvia sänkyyn, halauksia, onnitteluja ja lahjojen avausta ja sitten aamiaista pitkällä kaavalla. Vinoilin Keimolle, että onko mahtavaa päästä valmiiseen pöytään poiketen siitä, että…noh, ei siis mistään. Kuulemma oli. 

Ja kerrankin paistettuja kananmunia hänen makuunsa. 

Samanlainen keskustelu käytiin vanhempieni luona, kun urheiluhullu isäni katsoi lähetyksiä telkkarista ennen päivällistä, sen jälkeen, ennen kahveja ja sen jälkeen. Äiti siitä huomautti, johon iskä takaisin, että nyt on isänpäivä! Äiti mumisi, että taitaa olla isän päivä joka päivä, johon iskä hetken nasevaa vastausta mietittyään laukaisi, että isänpäivänä pitäisi kyllä saada katsoa ilman huomautuksia. 

Mutta ennen kaikkea; hyvää ruokaa, seuraa ja onnistunut isänpäivä.

Nappasimme perjantaina menomatkalla peräkärryyn reilu viisikymmentä betonilaattaa, jotka ostin, kun hyvä tilaisuus tarjoutui. Niille olikin jo tilausta, sillä ala- ja yläkerran ovien välimaasto on alkanut ikävästi sateiden myötä liejuuntua. 

Laattojen asentaminen on kivaa, mutta tähän aikaan vuodesta pian huomaa työskentelevänsä pilkkopimeässä. Ja kun työhön on kerran ryhtynyt, sitä ei meinaa maltaa lopettaa. Loppujen laattojen asentaminen led-lyhdyn valossa oli melko järjetöntä, mutta myös hauskaa. Aamun valossa vauriot eivät olleen onneksi kovin suuria ja kuten meillä on Olgankin kanssa tapana töitä tehdessä todeta: Se minkä taakseen jättää, se sinne jää.

 

1 risti 2

Uudet sadevesipöntöt entisten sinisten tilalle.

Tuppe löysi puisen juurakon ja kiikutti sen Keimolle, että tästä tehdään lehmä. Niinpä siitä sitten tehtiin Tuuvelle oma lehmä. Hänet ristittiin Muruksi. Sunnuntaiaamuna Tuppe ilmoitti, että vaikka iskän mielestä Muru-lehmä onkin ulkoeläin, se on kuitenkin hänen nyt ja sen vuoksi ja hänen päätöksellään se sijoitetaan navettaan. Ja sillä hyvä, Muru muutti sisälle.

Sunnutaina kuljeskelimme pihalla ja teimme pieniä korjauksia ja siivoilimme ympäristöä. Keimo vei vanhat puutikkaat navettaan ja teki uuden salvan lantalan oveen. Minä kävin yllättymässä kuinka siistiksi Keimo on navetan päädyssä olevan varaston saanut. 

Pieni harmikin sattui viikonlopulle, kun lähdevesikaivossa killui kuollut hiiri. Vettä oli onneksi edelliseltä viikonlopulta aamupalaa varten ja kun Keimo tyhjensi kaivon kertaalleen, se täyttyi saman tien uudella vedellä ja jo muutaman tunnin päästä saven harmaus oli poistunut ja vesi selkeytynyt. Tietenkin me aloimme kutsua sitä vettä rottavedeksi.

Lähtökahvit saunan terassilla (rottavedestä).