29.12.2012

Tykkään olla Vehkosuolla


tykään ola vehkosuola tykään pyöräilä juosta pelola ja kaikea muuta vehkosuo on mukava me tuotaan iivari vehkosuole ensi kesänä ja joku kaveri halluaisin etä kesä olisi nyt vehkosuola on ainamukavaa  ihan aina.
tehnyt Kasse


Kuva: Keimo

27.12.2012

Kriisi


Tuli hienoinen joulublogiähky. Burb.

Päivitin tänään puhelinliittymän. En muista kuinka vanha nykyinen on, mutta sen verran kuitenkin, että "paketin" todellista sisältöä ei edes asiakaspalvelun poika enää tiennyt. Minulle on tarjoutunut mahdollisuus siirtyä älypuhelinaikaan, mutta olen, kuten aina, ennakkoluuloinen. Sillä puhelin pitää ladata vain kerran viikossa, torkkukytkin tulee löytyä silmät kiinni ja minun on pystyttävä lähettämään tekstiviesti hanskat kädessä. 

Olen kriisissä. 
Onneksi löysin marketista kirjapoistoista Antti Hyryn Uuni -kirjan. Rauhoittelen itseäni sillä.





Menin metsään ratsastamaan, sillä siellä kuulen omatkin ajatukset. Usein on aika hiljaista.



24.12.2012

Kahdeskymmenesneljäs luukku

Naimisiin 9.10.1999

Asukkaat kahdeksan ja yhdeksän
Koirat, autot, koti, naimisiin ja lapset. Aika kulunutta. 
Onneksi minä kosin tekstiviestillä ja Keimo unohti suudella alttarilla, jottei ihan käsikirjoituksen mukaan. 
Me olimme luokkakavereita ja alettiin olee yläasteen ysillä. Vuosi yheksänyks.

Mietin usein, että miten ihmeessä me oikein olemme onnistuneet saamaan lainaa, ostamaan talon, käymään töissä, remontoimaan, rakentamaan, maksamaan laskuja, käymään kaupassa, valmistamaan ruokaa, lisääntymään, pitämään lapset hengissä ja elämään niinkuin aikuiset ihmiset elää, 
sillä  me olemme loppujen lopuksi aika pöljiä.

Äävyh Auluoj ellikiak.




23.12.2012

Kahdeskymmeneskolmas luukku


Keittiö
Keittiön remontoimme loppuvuonna 2001. Aika halvalla. Seiniin jäi lastulevyt ja aikaisemman asukkaan kaakelit. Lattiaan oli tarkoitus laittaa ponttilautaa, kuten olohuoneessa, mutta muovimaton ja lastulevyn alta löytyi mahtava vanha lattia. Uudet laudat kannettiin varastoon odottamaan toisia kohteita. 
Minä riemuitsin hienosta vanhasta lattiasta.

Kaapin ovet ja rungot Keimo rakenteli silloisessa työpaikassaan mittojen mukaan. 

Hienoinen takapakki koettiin vuonna 2003, kun kovien pakkasten puhkoma pesukoneen putki vuoti salakavalasti lattian alapohjan purut litimäriksi. Purut oli poistettava melkein koko keittiön alalta. Neuvottelimme menettelytavasta. Purkaako vanha hieno lattia, vai mitä. Minä en millään halunnut luopua siitä ja Keimo suostui (hullu!) sukeltamaan pieneen rakoseen satoja kertoja ja hilaamaan pikkuhiljaa purut takaisin reiästä pihalle (Pako Alcatrazista?). Tyhjennyksen jälkeen kuivatusta kesti kuukauden verran, 
jonka jälkeen puhallusvillat saatiin tilalle ja kaapit paikoilleen.

Keittiö on ahdas ja epäkäytännöllinen ja se rakas lattia on talvisin pirun kylmä, 
 mutta kyllä minä silti keittiöstä pidän. 

Viimeinen piirros tällä erää, lupaan.
Kaappi on muokattu Ikean kirjahyllystä by Keimo.
Seitsemän vuotta epäonnea – meni jo.
Kuvat: Keimo

Jos auramiehemme on ehtinyt töihin, pääsemme tänään Vehkosuolle joulukuusen hakuun. Jos tietä ei ole aurattu, Keimolle tulee hikinen keikka.
Mukavaa aaton aattoa.

22.12.2012

Kahdeskymmenestoka luukku


Eteinen, kuisti tai ruokahuone
Rakkaalla huoneella on monta nimeä. 
Tämä huone valmistui viimeisenä (jos ei tyhjää tilaa lasketa). Kaksi vuotta lattiana oli hiekkaa ja epämääräisiä levyjä ja kolmisen vuotta pelkkä betoni. Sitten viimein toteutettiin tiililattia. Voi että olen ollut tyytyväinen tähän huoneeseen, vaikka tämä onkin talon epäenergiataloudellisin. 
Lattialämmitys ja yksi ovi ulos - auh, pisto omaantuntoon. 
Kesällä ovi on aina auki, että sisällä voi olla melkein ulkona.

Voi niitä aikoja.
Olisko tämmönen?
Tulisijatiili saneerauslaastin päälle. Saumoissa lattialämmityslämpökaapeli.
Kuvat: Keimo

21.12.2012

Kahdeskymmeneseka luukku


Aukkaat numero neljä, viisi, kuusi, ja seitsemän

Pöpi, kolme vuotta, bordercollie. 
Vilkas, terävä, tyttö ja ihan pöpi. Paimentaminen on veressä, siitä muistona katkennut kulmahammas. Pöpi valitsee makuupaikkansa sieltä, missä tapahtuu – mahdollisimman keskellä ja kaikkien edessä. Kielloista huolimatta kuistin ruokapöydälle on hypättävä, siitä näkee kaikki ohikulkijat.


Eva, kaksitoista vuotta, lagotto romagnolo.
Eva tuli lentäen Italiasta. Täynnä hyväntahtoisuutta ja ystävällisyyttä. Paheena ikuinen ahneus. Missä ruoka, siellä Eva. Eräitäkin muistoja hotkitusta pizzapellilisestä tai grillistä napatusta kokonaisesta maissintähkästä. 
Sain kerran puhelun: "Onko teiltä kadonnut koira, tällainen ruskea kiharakarvainen?" "On meillä sellainen." "Niin, täällä kaupan vihannesosastolla..."
Eva on jäänne ajasta ennen lapsia. Eläisipä Eva ikuisesti.


Harri, yksi ja puoli vuotta, maatiaiskissa.
Harri tuli meille, vaikkemme halunneet Harria. Pöpi löysi sen ulkovarastosta, pelkäsi, uhosi ja haukkui leijonan ääntä. Näköhavaintoa emme tehneet ja useiden tuntien ja etsintöjen jälkeen ruuvilaatikon takaa löytyi kämmenen kokoinen poikakissa.
Huudeltiin omistajaa vastauksetta. Pöpi oppi rakastamaan ja Eva sietämään, vähän tykkäämäänkin.
 Niin meille jäi kissa. Emmekä tienneet kuinka paljon Harrista pidämme, kunnes eräänä päivänä se ei palannut aamupissalta sisälle. Toisen pakkaspäivän iltana, kun olimme jo luopuneet toivosta, Keimo keksi katuviemäristä kaksi hohtavaa silmää. Kassen huudoilla se uskalsi lähemmäksi ja lopulta kosketusetäisyydelle. 
Huh ja helpotus, se oli Harri.


Erä-Iivari, kahdeksan vuotta, suomenhevonen.
Ulkoistettu asukas asuu ystäväni Olgan tallilla, minäkin meilkein asun. 
Ippe on reilu, reipas, huumorintajuinen, vauhdikas, ahne (kerrankin söi porkkanat pusseineen) ja aika sekaisin. Mitä luonteeseen tulee, olen joskus lukenut jostain, että suomenhevonen on omistajansa peili. Aina voin sanoa, että Suikkulainen sitä ja tätä, mutta lopulta on katsottava peiliin ja totuutta silmiin.
Kahden ja puolen vuoden aikana Ippe on oppinut vähän, minä paljon, eniten kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. 
Voittoja ovat kaikki askeleet ja tärkein on luottamus.

Kaikki kuvat: Keimo

20.12.2012

Kahdeskymmenes luukku

Tuppe yksi vuotta.

Asukas numero kolme.
Tuppe, neljä vuotta, kesän lapsi. Maskottivauva. 
Jos isän näköisestä tytöstä sanotaan tulevan onnellinen, minkälaisen elämän äidin ulkonäöllä saa? 

Tuppe on sivustaseuraaja, varautunut ja säyseä. Hän vie omat hankkeensa alusta loppuun maltillisesti, yksityiskohdista tinkimättä, vaikka koko ympäröivä maailma kaatuisi. Tuppe käyttää aseenaan passiivisuutta. Silloin hän on meidän mielestä Pusse, lahjomaton. 

Tuppe on purkkaa. Hän pysyy sylissä, vaikka lakkaa kannattelemasta ja irtiravistelun jälkeen hän palaa valuen geelimäisesti ylöspäin.

Tuppe aloittaa lauseet "Ei haittaa vaikka..." Se on kannustuspuhe itselle: "Ei haittaa vaikka sukissa on märkää." 

Tuppe ei opi kokeilemalla, vaan mielikuvaharjoituksilla. Hän tekee vasta sitten, kun omasta mielestä osaa. Koskee piirtämistä, laulamista ja liikkumista, kaikkea. Kannustuspuheita on turha pitää, mutta huomionosoitukset otetaan vastaan täydellä itseluottamuksella, kun on sen aika. 

Isona Tuppe muuttaa Vehkosuolle Kassen, koirien ja hevosen kanssa. Hän saa elämiseen tarvittavat rahat äidiltä ja isiltä ja puut metsästä. 

Meidän kuopus Tuppe kasvaa niin nopeasti.

"No siks, että on enemmän."



19.12.2012

Yhdeksästoista luukku


Vessa
Ei paljon yli neliön tila. 
Nyt saa nauraa, sillä me todella teimme laajennuksen ilman lisävessaa. Ei tuntunut silloin tarpeelliselta. Vielä ei ole jonoja päässyt syntymään, mutta pikkunaiset tiedetään.

 Ujopissaaja on vaikeuksissa, sillä vessa on kaiken keskellä. Tapahtumat eivät jää huomaamatta. 





18.12.2012

Kahdeksastoista luukku


Kodin piha kesällä 2012 
 Piha
 Viiden rajanaapurin sekä tien rajaama 1135m2 alue. Vanhat omenapuut, marjapensaat, syreenipensas, tuomi, koivuja ja raparperi, niistä oli meidän piha tehty. Vuosien mittaan riisuttu ja puettu uudestaan yrteillä, perennoilla, kriikunapuulla, pienellä kasvimaalla ja orapihlaja-aidalla.

Välimerellinen puutarha kiehtoo minua, mutta enhän voi sitä meille autenttisena siirtää. Laventeli jo talvehti kerran, puksipuu ei ikinä oliivista puhumattakaan. Ei minulla ole tarjota niille viileää ja valoa samanaikaisesti. Sitten ostan taas uudet ja aloitan alusta. Onneksi pelargoniaan ja malvikkiin voi aina luottaa.

Olen lopulta laiska puutarhuri tai toisinkin voi sanoa; olen verkkainen ja katson pitkälle tulevaisuuteen. Kivetys etenee joka kesä vähän. Tuikin uusia perennoja maahan ja katson pärjäävätkö ne ilman minua.
Hyötykasvimaa ei ole vuosiin saanut riittävästi valoa. Siksi odotan Vehkosuolta paljon (ja Vehkosuo minulta).

Vehkosuolla on kaksi vanhaa pionia. Jännittää, kuinka niiden minun kanssa käy.

Piha ostovuonna 1997. Pihlaja-angervoa, vadelmapensasta, nokkosta ja vuohenputkea.
Ensimmäisiä vuosia
Ja tää vaan haaveilee

Tupen synttäreiden jälkimainingeissa heinäkuussa 2012
Elokuu 2012
Marraskuu 2012
Ihan pihalla.