24.9.2012

Pöntöt



Keimo on uhkaillut perustaa Vehkosuon varjoblogin, jossa kirjoittaa totuuden kaikesta kaunistelematta. Sil viisii, että kun edellisessä postauksessa meillä oli pitsaperjantai, niin kuvasta ja tekstistä ei tullut ilmi, että yhdellä oli siinä ensin kakka housussa, pitsassa oli uunista tipahtanutta laastia, yksi limskalasi kaatui matolle ja huoneessa ei ollut oikeasti edes lämmin. 

Nyt jatkan taas kaunisteltua tekstiä. Sain keittiön seinät maalattua loppuun lauantaina ja Keimo sai vessan käyttövalmiiksi. Vessan seinistä tuulee läpi ja se on muutenkin aika karu, mutta toisaalta ihan hieno. Tuppe ravasi toistuvasti seuraamassa pöntön asennusta ja siirtyi hiljaisena sivuun "istuskelemaan" ja sitten lopulta lähes pikakäveli valmiiseen vessaan vihkimään sen ensimmäisenä kunniajäsenenä. Sitä ennen nuo kaksi pöttöä, Keimo ja Kasse pelleilivät huussissa (tilaisuus, joka ei ihan heti toistu).


Keittiön seinä vaalean harmaalla.

Keimo (kuva: Kasse)
Kasse (kuva: Keimo)


Vessakuvat: Keimo


1 kommentti: